Simo Puupponen lehtimiehenä ja kirjailijana

[Rolf Sandqvist]
Kuva Rolf Sandqvist.

imo Puupposen sanomalehtimiesura alkoi 10.10. 1936 kuopiolaisessa Pohjois-Savo-lehdessä. Puupponen, myöhempi pakinoitsijanimimerkki Aapeli, oli opiskellut pari vuotta Helsingin yliopiston historiallis-kielitiellisellä osastolla valtio-oppia, kansantaloustiedettä sekä nykykansain kirjallisuutta. Opinnot eivät kuitenkaan edistyneet kovin kummoisesti ja ylioppilas Puupponen palasi Kuopioon ja pääsi toimitusharjoittelijaksi riippumattomaan Pohjois-Savo-lehteen.

Paikka oli sikäli tuttu, että Puupponen oli ollut Pohjois-Savossa kesätoimittajana vuonna 1935. Hän oli ilmeisestikin menestynyt töissään, koskapa elokuussa hän sain tehtäväkseen haastatella taiteilija Juho Rissasta, joka oli pistäytymässä kotikaupungissaan. Hotelli Atlaksessa tehty haastattelu ilmestyi lehdessä 10.8. 1945 ja sitä komisti Rissasen itsestään piirtämä kuva.

1930-luvulla Kuopiossa ilmestyi Pohjois-Savon lisäksi Maalaisliittolainen Savon Sanomat, Kokoomuksen Savo ja sosialidemokraattien Savon Työmies. Pohjois-Savo oli näistä sisällöllisesti ja teknisesti edistynein, sillä oli mm. oma kuvalaattalaitos.

Päätoimittajat vaihtuivat Pohjois-Savossa usein. Avustajia käytettiin paljon ja omien juttujen lisäksi niitä käännettiin ja toimitettiin ulkomaisista lehdistä. Simo Puupposen nimi toimituksen apinalaatikossa näkyy ensimmäisen kerran 17.8. 1939, kun hän oli juuri palannut suorittamasta asepalvelustaan Pohjois-Savon rykmentistä. Puupponen oli ottanut nimimerkikseen Syyrakki, Vanhan testamentin Jeesus Siirakin mukaan.

Syyrakki kirjoitti hyvin laaja-alaisesti. Oli poliittisia kannanottoja, IKL:n Ajan suunta -lehden arvostelua, valtiovallan Kuopion hankkeita koskevia juttuja ja paikallisten ongelmien käsittelyä, mm. viivästyneestä Kuopion lyseon remontista ja Heinäveden kunnankirjurin vastahakoinen haastattelu.

Sitten toteutettiin ylimääräiset kertausharjoitukset ja Talvisota syttyi. Vänrikki Puupponen komennettiin kiväärijoukkueenjohtajaksi Ilomatsiin, missä hän oli koko sodan ajan Koitajoella.

Palattuaan Pohjois-Savon päätoimittajan pallille sodan jälkeen Puupponen jatkoi valitsemallaan linjalla. Hän kävi sanasotaa kansanedustaja Yrjö Räisäsen eli pakinoitsija Sasu Punasen kanssa, joka kirjoitti Savon Työmieheen. riiteli Savo-lehden Ierikan eli päätoimittaja Jalmari Lampelan kanssa. Oli sovittu, että kunnalliset uutiset annetaan kaikille paikkakunnan lehdille yhtä aikaa, mutta Savo oli vetänyt välistä. Ierikka syytti Syyrakkia kaupungin virkamiesten uhkailusta. Samoin Ierikka hiiltyi Syyrakin alkoholin hinnan nostamista arvostelleesta jutusta. Syyrakin argumentit olivat hyviä, mutta Ierikan mielestä Syyrakki asettui trokarien puolelle. Saipa Pohjois-Savo virnuilla Savon Sanomillekin, joka julkaisi lauantaina jutun ruotsalaisten rouvien vierailusta Kuopiossa, vaikka rouvat tulivatkin vasta sunnuntaina. Savon Sanomat kun ei ilmestynyt maanantaina.

Ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita oli elintarvikkeiden säännöstely, elokuvien ja tanssitilaisuuksien verotus, siirtokarjalaisten olot, presidentin vaalit ja monet pienet paikalliset asiat kuten pitääkö kansakoululaisten kantaa lämmityspuut koulussa, vai kuuluuko se vahtimestareille ja talonmiehille. Viina oli Syyrakille ja myöhemmin Aapelillekin läheinen aihe. Syyrakki ehdottikin, että kulutuksen laskemiseksi viinaan olisi lisättävä risiiniöljyä.

Syyrakkia huvitti myös saksia pieniä uutisia muista lehdistä. Kuten oikaisu: "Tyttö, jonka eilen kerroimme hukkuneen, ei ollut tyttö vaan poika, joka ei hukkunut, vaan pelastettiin."

Simo Puupposen nimi esiintyy viimeisen kerran päätoimittajana Pohjois-Savossa 21. kesäkuuta 1941. Seuraavana päivänä hän on Savon Sanomien toimitussihteeri. Toimitusjohtaja Risto Suhonen ehdottaa Puupposen uudeksi nimimerkiksi Aapelia. Kahden päivän päästä alkaa jatkosota.

Vänrikki Puupponen komennetaan rintamakirjeenvaihtajaksi eli TK-mieheksi 4:een tiedostuskomppaniaan Ilomantsiin, jossa komppania seuraa joukkoja Ruskealan ja Prääsän kautta Petroskoihin. Luutnantiksi ylennetty Puupponen on ahkerimpia TK-kirjoittajia, häneltä julkaistiin toiseksi eniten artikkeleita, kaikkiaan 126. Sodan muuttuessa asemasodaksi rintamakirjeenvaihtajilta alkoivat aiheet vähetä. Niinpä Aapeli alkoi pakinoida. Hänen juttujaan julkaistiin useissa lehdissä ja niistä tuli hyvin suosittuja. Lisäksi Aapeli pakinoi Äänisen ja Maaselän radioissa ja niistäkin, Savon murteella esitetyistä jutuista tuli pidettyjä. "Lisää Puupposta radioon", rintamamiehet toivoivat.

Koska Savon Sanomilla oli kolme toimittajaa TK-miehinä, lehti anoi, että nämä pääsisivät vuoron perään työlomalle lehteen. Tämä toteutuikin ja Aapeli jatkoi pakinointiaan välillä Kuopiossa. Pakinat käsittelivät usein sotilaitten rintama- ja korsuelämää, eri puolilta Suomea koottujen joukko-osastojen miesten haastatteluja ja urheilukilpailuja. Luutnantti Puupposen viimeinen juttu TK_miehenä koski Ilomantsin taisteluja elokuussa 1944.

Sodasta palattuaan Aapeli aloitti pakinointinsa Savon Sanomissa. Sota oli koulinut Aapelia kirjoittajana ja Tuovi Puupponen onkin sanonut, että sota teki Aapelista kirjailijan. Hänen pakinansa saivat taloudellisessa ilmaisussaan terävyyttä. Hän oli yhtä laaja-alainen kuin Syyrakki, mutta ei niin rönsyilevä. Hän kirjoitti anekdoottipakinoita, vähitellen muodostuneelta kirjeenvaihtajaverkostoltaan saamia tapahtumia ja sattumuksia koskevia juttuja ja otti kantaa päivän yhteiskuntapoliittisiin tapahtumiin. Poliittisissa pakinoissa fokuksessa olivat kommunistit, erityisesti Sasu Punannen, Rauol Palmgren, Hertta Kuusinen ja Hella Wuolijoki. Jokainen sai osansa Aapeli satiireissa, mutta henkilöt saattoivat putkahtaa esiin mitä erilaisimmissa yhteyksissä, vaikkapa radion Markus-setä parodiassa tai kevätrunossa. Aapeli viljeli usein Hertan ja Hellan etunimiin liittyvillä vitseillä, ja joskus hiukan mauttomuuden rajoilla vinoili Hellan suomiaksentista ja laajaperäisyydestä. Aapeli ehdottaa uusiin seteleihin Hertta Kuusisen ja Lullan Helon alastonkuvia kädessä rauhan palmu ja kainalossa nippu Vapaan Sanan numeroita. Setelin ylälaidassa teksti "Piru porvarit periköön."

Ajankohdan akuutteja asioita olivat musta pörssi, säännöstely, korttiannokset, Kansanhuolto ja Valtiollinen poliisi ja sen toiminta. Merkittävä on, että rohkeimmat poliittiset kannanottonsa Aapeli esitti runomuodossa. Näin asekätkentäoikeudenkäynnin ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomiot.

Huomenna nähdään (17.2. 1943)

Jotka huomenna elää
he saavat sen kokea,
miten Ryti ja Rangel
ja se Tanneri sokea
Linkomies, Ramsay ja
Reinikka jaksaa
sotavuosien laskuja
selkänahallaan maksaa.
Voi maa polo, armas,
ei osasi parhain,
vaikka "kääntyä" koetit
sinä kylliksi varhain!
Nyt tuomioistuin
se totuutta jakaa,
ja marski vain yhä
mahavaivoissa makaa.
Kuka herrojen rapsut
ne ennalta tietää
ja sen mitä, oikeuden
omatuntokin sietää!
Ja rahvasko tolkkuis,
mi oikeaa, väärää?
Ehei, sen artiklat,
monet momentit määrää!
He on syntiset kaikki
Kivimäkeä myöten.
Temokratian tähten
me tahtia lyöten
heille vankilamarssia
pärryyttelemme
ja noloa naamaa
näyttää uskalla emme?
Miten Kukkosen käy,
sitä kenkään ei arvaa.
Jääkö äijälle päähän
yhtä harmaata karvaa,
se huomenna nähdään
kun oikeus puhuu
ja viisauden pöllöt
säätytalossa huhuu.

Tämä oli varsin rohkea teksti aikana, jolloin valvontakomissio oli maassa, keskeiset valtionhallinnon paikat ja Valtiollinen poliisi olivat kommunisteilla. Aapeli arvelikin, että Valpo saattaisi tulla koputtelemaan "vanhan vaskistin" ovelle.

Aapelin anekdoottipakinoissa alkoi vakiintua henkilöstö: Herra Miettinen, hiukan valju virkamiesperheenisä, takinkääntäjä ja keplottelija P.E.R Linkvisti, kansallisen kukkopillitehtaan johtaja, mäkitupalainen Hermanni Hulukkonen ja vaimonsa Eveliina sekä Aapelin oma perhe, vaimo eli anopin tytär sekä poika.

Merkittävä kannanotto kirjallisuuspolitiikkaan oli Aapelin Mörkki monologi, joka oli kirjoitettu Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu -nimisen sotapäiväkirjan vaikutuksen alaisena.

Kesällä 1943

Nyt on sota.
Inhoan sydämeni pohjasta sotaa, mutta olen päättänyt olla mukana loppuun asti. Hotelli Kalevassa Mikkelissä.
Olen synkkä.
Kyllä minä tiedän miten sota päättyy, mutta en sano. Sanon vasta vuonna 1946, silloin on vaarattomampaa. Ja helpompaa.
Kaipaan sanomattomasti ranskalaisia hajuvesiä ja silkkipyjamaani. Mihin alennustilaan Hitler onkaan meidät ajanut. Nukun yöni nykyään aivan barbaarisesti, palttinaisessa yöpaidassa.
Poikia kaatuu rintamillamme. Valitan. On varmasti hyvin ikävää kaatua. Mutta minkä tähden ei uskottu mitä minä meinasin sanoa vuonna 1939!
Sanomalehdistä luen, että kuuluisa ranskalainen pääskysenmunien keräilijä Parbleu on kuollut. Itkin koko päivän.
Olen entistä synkempi.
Kävin kerran rintamalla. Sain siellä vaikutelmia. Otatin itsestäni myös muutaman valokuvan maastossa.
Olen tehnyt (salassa tietenkin) eräitä mielenkiintoisia havaintoja. Eräs kenraali kävelee pää pystyssä. Miten naurettavaa! Milloin sotilaspäällystömme todellakin pääsee saksalaismielisyydestään?
Erään toisen kenraalin näin pöhnässä. Tämä täytyy alleviivata, tulen käyttämään sitä sotamuistelmissani. Ihmiset ostavat kirjoja, joissa kerrotaan pöhnässä olevista kenraaleista.
Siitä huolimatta olen synkkä. Olin nimittäin itse eilen vähän pöhnässä.
Tänään kuulin käen kukkuvan: Menin puistoon olemaan mietteissäni. Tunnen ettei hermoni kestä tätä enää pitkään.
Seison öisin Euroopan kartan ääressä ja siirtelen nuppineuloja. Maailmaa muovataan nyt uudestaan, kaikki on käymistilassa. Olen tilannut Helsingistä pussillisen nuppineuloja lisää.
Olen synkkä.
- - -

Aapelilla oli maakunnassa kirjeenvaihtajien verkosto, joka kirjoitteli ja antoi tietoja mielenkiintoisista tapahtumista. Vähitellen Aapelista tuli eräänlainen sosiaalisen kirjelaatikonkin hoitaja. Hän nosti esiin kansalaisten huolenaiheita, virkavallan ja päättäjien kohtuuttomuutta. Palautetta tuli aina ministeritasolta saakka. Aapeli oli pienen ihmisen ja vähäväkisen kansanosan puolestapuhuja, kuten hänen tuotannostaankin käy hyvin ilmi.

Aapelin ensimmäinen pakinakokoelma Onnen pipanoita ilmestyi 1947. Se oli koottu pääasiassa Savon Sanomissa julkaistuista pakinoista, joita hän oli jonkin verran stilisoinut. Romaani Siunattu hulluus ilmestyi 1948 ja Pajupilli: Pakinoita 1950. Vuonna 1952 Puupposet muuttivat Helsinkiin ja Aapeli jatkoi edelleen pakinointiaan Savon Sanomiin. Pakinoiden luonne muuttui, kun yhteys Kuopioon ja savolaiseen yhteisöön katkesi. Pakinoissa ei ollut enää sitä paikallisuutta, joka oli niiden ryytimenä savolaisille lukijoille.

Mutta Aapeli loistokkaimmat teokset ilmestyivät sanomalehtimiestoiminnan päätyttyä. Meidän herramme muurahaisia 1954, Pikku Pietarin piha 1958 ja seitsemän pakinakokoelmaa ja neljä romaania vuoteen 1967 mennessä. Aika hyvä kirjailijaksi.

Tuotanto
Linkkejä

[Takaisin]
Kävijälaskuri