Seitsemän veljestä autiolla saarella

Viljo Tarkiainen pohtii tutkielmassaan Aleksis Kivi ja rosvoromantiikka rosvoromaanin merkitystä kansalliskirjailijallemme. Tarkiainen arvelee, että Vulpiuksen Rinaldo Rinaldini voisi olla se kirjailijan koulupoikana lukema teos, joka vaikutti Seitsemän veljeksen juoneen. - Tai jokin muu, hän lisää varmuuden vuoksi. Tämä jokin muu voisi olla Daniel Defoen Robinson Crusoe, merirosvoromaanien ja autiosaarikirjallisuuden kantaisä. Romaani oli ilmestynyt lyhennettynä ruotsiksi jo 1738 ja laajempana 1752. 1820-luvulla kirjasta otettiin useita ruotsinkielisiä painoksia, ja suomalainen lyhennelmä ilmestyi 1847.

Vaikkei olekaan tiedossa, oliko Kivi lukenut romaanin ja millaisen laitoksen, hän oli ainakin perehtynyt sen juoneen ja ideaan kirjallisuudenhistorian kautta. Kiven omistuksessa oli nimittäin Hermann Hettnerin 1700-luvun englantilaista kirjallisuutta käsittelevän teoksen ruotsinnos Adertonde århundradets litteraturhistoria. Hettner esittelee siinä varsin seikkaperäisesti Defoen elämää ja keskittyy hänen romaaneistaan nimenomaan Robinson Crusoeen.

Miten Seitsemän veljestä täyttää robinsonadin kriteerit – yksinäisen miehen kamppailun elämästään autiolla saarella? Aihetta syvällisesti tutkinut Yrjö Hirn sanoo kirjassaan Valtameren saari, että "alkutyypille ei kai mikään ole niin luonteenomaista, kuin että ihminen täydelleen eristyneenä ponnistautuu jonkinlaiseen riippumattomuuteen kovista elinehdoista, joihin hän on joutunut". Siksi monet ns. kuivan maan robinsonadit täyttävät alkutyypin ehdot. Eikä yksinäisyyskään ole ehdoton vaatimus, vaan se, että "miehet yhdessä ponnistelevat pelastaakseen ja säilyttääkseen henkensä".

Ajatus kehityksestä

Jo varhain Kivi-tutkimus nosti esille Seitsemän veljeksen johtava ajatuksen, akateemisimmin Viljo Tarkiainen väitöskirjassaan 1910. Hänen mukaansa se oli "päähenkilöiden kehitys raakuudesta sivistykseen, kuvitellusta vapaudesta todelliseen, metsäläisyydestä yhteiskuntaan".

Analysoidessaan Defoen Robinson Crusoen teemoja Hettner esittää kuin synopsiksen Seitsemästä veljeksestä. Defoe piirtää hänen mukaansa kuvan valtion ja porvarillisen yhteiskunnan synnystä, kasvusta ja kehityksestä. "Näemme, kuinka ihminen sisäisestä välttämättömyydestä askel askelelta kehittää itseään sivistymättömästä luonnontilasta sivistykseen ja kulttuuriin. Sanalla sanoen kirjailija esittää meille niin suuren taulun, että yhdellä silmäyksellä näemme ihmiskunnan hitaan ja luonnonmukaisen kehityksen."

Aapo kertoo tämän saman veljesten kehityskulun tiivistettynä, mutta ilmaisutavalleen uskollisen laveasti, kun pojat katselevat elämäänsä eteen- ja taaksepäin Teerimäellä robinsonadinsa lopussa.

Veljekset tuntuvatkin olleen hyvin tietoisia autio saari -valinnastaan. Muuttomatkalla Impivaaraan viidennen luvun alussa ajatuksen pukee sanoiksi Juhani: "Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. Niinhän mekin purjehdimme armaista syntymänurkistamme pois, purjehdimme vankkurilaivallamme eksyttävien metsien halki Impivaaran jyrkkää saarta kohden!"

Yli puolet romaanin laajuudesta vievä robinsonadijakso päättyy kolmannentoista luvun alussa, kun veljekset palaavat kymmenen vuoden kuluttua takaisin Jukolaan. Teerimäen tiivistyspuheenvuorossa Aapo kytkee veljesten elämän robinsonadivaiheen päättymisen sen alkamiseen: "Mutta uskonpa, jos lakkaamatta olisimme oljennelleet etelässä tuolla, vainon ja närkästyksen katkerassa ilmassa, että käyskelisimme murheen poikina nyt. Onneksemme siis heitimme kylän ja kylänmiehet; sillä nyt on tapahtunut miehissä muutos. [---] ja elomme alus ei vaipunutkaan haaksirikkoon." Rakennelma on paradoksaalinen: välttääkseen haaksirikon veljesten on tehtävä haaksirikko, eli tullakseen yhteiskuntakelpoisiksi heidän oli lähdettävä yhteiskunnasta pois.

Robinson Crusoe -romaani päättyy utopian kuvaukseen kuten Seitsemän veljestäkin. Oikeastaan Robinsonin utopia tulee vahvemmin esille romaanin toisessa osassa, jossa Defoe kertoo saarelleen syntyneestä ihanneyhteisöstä, jossa yleiseen hyvinvointiin liittyy uskonnollinen suvaitsevaisuus. Katolinen pappi huolehtii tasapuolisesti niin pakanoiden, protestanttien kuin oman uskontokuntansakin hengellisistä tarpeista. Mieleen tulee Seitsemän veljeksen rovasti, jonka jalkapuutuomiota välttääkseen pojat muuttivat Impivaaraan. Itse asiassa rovastin rangaistus näyttää romaanissa olevan pikemminkin lautamies Mäkelän pelottelun ja poikien oman mielikuvituksen tuote kuin todellinen uhka. Rovasti suhtautuu lopulta hyvinkin suvaitsevasti veljeksiin.

Saksalainen lintukoto

Robinsonadi-aiheen voimakkaimpia saariutopioita on Johann Gottfried Schnabelin (1692-n.1760) neliosainen romaani Die Insel Felsenburg (1731-1743). Se ilmestyi kolmiosaisena ruotsinnoksena 1765-89, ja lähinnä Kiven aikaa on Helsingin yliopiston kirjastossa oleva saksankielinen laitos vuodelta 1828. Romaani oli aikoinaan koko Saksan kansan lempikirja.

Schnabelin romaanin utopistinen osa kertoo autiolla saarella asuvien päähenkilöiden ja heidän lastensa elämästä, erityisesti avioitumisesta ja perheiden perustamisesta. Tässä voi nähdä paralleelisuutta Seitsemän veljeksen päätösluvun kanssa. Tunsiko Kivi romaanin?

Mielenkiintoista on, että lasten "kantaäiti" on nimeltään Concordia. "Concordia - Satan" oli Kiven hokema lause mielen pimentymisen aikana, ja hänen teksteissään Konkordia esiintyy naisen nimenä Olviretkessä: "Teit leskeksi mun nuoren vaimoni, sen uskollisen, ihanan Konkordian." Schanbelin Concordia on uskollisuuden ja hyveellisyyden ruumiillistuma, joka suostuu Albert Juliuksen puolisoksi vasta, kun on surrut edesmennyttä miestään vuoden ja kaksi kuukautta. Hettner esittelee teoksessaan Defoen yhteydessä myös Schnabelin yhteiskunnallisen robinsonadin, jonka miljöö, saari, on todellinen Onnellisten saari, muodoltaankin kuin linnunpesä, Kiven lintukoto.

Myös Adam Oehlenschläger kirjoitti oman mukaelmansa Schnabelin romaanista, Øn i Sydhavet (1824-25) sekä saksaksi että tanskaksi. Tanskalainen laitos on Helsingin yliopiston kirjastossa..

Kivi ja Defoe

Defoen ja Kiven romaaneista löytää useita selviä yhtymäkohtia. Erot ovat tietenkin suuret, mutta nähdäkseni käänteisyyskin on alluusio. Robinson on lukutaitoinen mies, joka on avuton käytännön töissä. Hän joutuu opiskelemaan metsästykseen, maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyvät taidot yhtä vaivalloisesti kuin veljekset lukemaan. Agraariyhteisöön kasvaneina Jukolan pojilla talonpoikaiset taidot ovat jo hallussa, mutta lukutaito ja jossain määrin sosiaalisetkin taidot puuttuvat. Tästä sivistyserosta huolimatta sekä valtameren saaren että Impivaaran robinsonit ovat taikauskon, kuolemanpelon ja synnintunnon vallassa. He rukoilevat armoa ja pelastusta, Crusoe aluksi konkreettisemmin, kunnes käsittää pelastuksen uskonnolliseksi eikä fyysiseksi ja alkaa veljesten tapaan nähdä erakkoelämän siunauksena: "Vasta nyt minulle alkoi valjeta, miten paljon onnellisempaa elämäni tosiaan oli nykyisin kuin hirvittävän pahuuden ja synnin kurimuksessa tätä ennen."

Tie parannukseen ei käy kuitenkaan itsestään. Samoin kuin Simeoni saa saapasnahkatornissa varoituksen sanat elämänmuutoksen tarpeellisuudesta, Robinsonillekin ilmestyy kauhistuttavakasvoinen mies taivaasta ja pelästyttää hänet huutamalla hirmuisella äänellä: "Koska kaikki mitä on tapahtunut ei ole saanut sinua katumaan syntejäsi, nyt on sinun aika kuolla." Vaikka Robinson ymmärtää näyn kuumehoureeksi, uhkauksella on käänteentekevä merkitys hänen henkiselle elämälleen. Raamatun lukemisesta ja uskonnollisesta mietiskelystä tulee osa Robinsonin päiväjärjestystä kuten veljeksille 12. luvun lopussa.

Hettner sanoo, että kun Robinsonin saarelle tulevat Perjantai sekä myöhemmin englantilaiset ja espanjalaiset merimiehet, päähenkilö joutuu miettimään aineellisen ohella myös henkistä hyvinvointia. Hän säätää lakeja ja rangaistuksia, joilla eripuraisuus ja riidat pidetään kurissa. Seitsemässä veljeksessä heti Impivaaraan muuton jälkeen on kohtaus, jossa veljekset myös neuvottelevat johtajuus- ja sanktioasioista. Aapo ottaa asian esille ja Juhani julistautuu välittömästi johtajaksi, mutta kapina puhkeaa heti, kun hän päättää sulkea vastakynttä osoittaneet vuoren komeroon. Defoella ei ole huumorin häivääkään, mutta Kivi rakentaa tästäkin kohtauksesta burleskin koomisen. Kysymys johtajuudesta ja rangaistuksesta tulee Kiven romaanissa usein esille, dramaattisimmin Hiidenkivi-kohtauksessa, jossa Lauri on menettää henkensä.

Impivaara ja valtameren saari

Robinsonin uhkana kotisaarella eivät ole villieläimet, vaan muut ihmiset. Taistelut ihmissyöjiä ja kapinallisia merimiehiä vastaan ovat paljon verisempiä kuin veljesten mittelöt toukolaisten kanssa. Mutta joutuu Robinsonkin tekemisiin karhujen ja susien kanssa. Ratsastaessaan romaanin ensimmäisen osan lopussa lumista tietä Pyreneiden vuorilla pedot hyökkäävät Robinsonin ja hänen matkatoveriensa kimppuun. Perjantai surmaa kaksi sutta ja karhun, mutta lopulta nälkiintynyt susilauma saartaa matkalaiset. Seurue selviytyy ampumalla heitä piirittäviä petoja kuin veljekset Viertolan härkiä. Kaikkiaan nelisenkymmentä, Robinson kertoo.

Romaaneissa on kaksi lähes identtistä kohtausta. Silmäpuoli Valko pelästyttää veljekset pahanpäiväisesti ilmestyessään suomudasta mustana poikien nuotiolle. Kun manaukset eivät tehoa oletettuun paholaiseen, pojat heittävät kummitusta tuliskekäleillä. Samanlaisen paholaisen silmien kiillon näkee Robinson pimeässä luolassa, ja vasta tuli paljastaa valon heijastuvan kuolevan vuohipukin silmistä.

Jalanjäljen ilmestyminen aution saaren rantahiekkaan järkyttää Robinsonin tolaltaan. Aluksi erakko tulkitsee jäljen paholaisen työksi, kunnes looginen ajattelu auttaa löytämään rationaalisen selityksen. Samoin pähkäilee Lauri miehen jalanjälkien muuttumista ketun jäljiksi. "Rikeeraako tässä itse ilmeinen saatana!" Lauri tuskailee, kunnes selvittää lopulta tämän dekkarikirjallisuuden suljettu huone -juonta noudattavan arvoituksen.

Kun veljekset ovat luopuneet erä- ja kaskiviljelykulttuurista ja siirtyneet peltoviljelyyn ja karjanhoitoon sekä ojittaneet Sompiosuon, heidän omaisuutensa alkaa karttua, viljalaarit täyttyvät, karjan pääluku kasvaa. Robinsonille käy samoin. Hänen ongelmanaan ei ole halla, vaan sade- ja kuivakausien vaihtelu. Hänkin oppii viljelyn taidon, raivaa lisää peltomaata, kasvattaa vuohi- ja siipikarjaansa, laajentaa asumustaan, kerää varastoja. Defoe kuvaa työprosesseja yhtä tarkasti kuin Kivi veljesten talonrakentamista tai suon ojitusta. Jopa robinsonadeille kuuluva tavarainventointi on mukana Seitsemässä veljeksessä. Aiheelle tyypillisimmillään viidennen luvun alussa, jossa luetellaan Impivaaran muuttokuorman tarvekalut Killi ja Kiiski -koiria ja Matti-kissaa myöten – Robinsonilla oli muuten kaksi kissaa ja yksi koira.

Robinson vietti saarellaan 28 vuotta, Jukolan veljekset lintukodossaan 10. Robinson alkoi merkitä päivien kulkua tekemällä puuhun merkin, vaikkei aluksi pitänytkään sitä välttämättömänä. Vasta uskonnollisen pohdiskelun myötä ajasta tuli merkitsevä: hän halusi pyhittää yhden viikonpäivän lepopäiväksi. Hän ei voinut olla varma, oliko se kalenterissa sunnuntai, sillä sairastaessaan hän epäili kadottaneensa yhden päivän. Veljeksille päivän kadotus humalan huurussa oli kohtalokas. Se johti tappeluun toukolaisten kanssa, melkein miesmurhiin ja veljesten päätökseen pestautua Parolan pataljoonaan.

Kansallinen projekti

Aarne Kinnunen pohtii Tuli, aurinko ja Seitsemän veljestä -tutkimuksessaan, mistä Kivi sai mallin esittää romaaninsa dialogi draamallisesti. Kinnunen aprikoi, "onko se syntynyt Shakespearen innoituksesta, Kiven ilmeisestä taipumuksesta kirjoittaa näytelmiä vai jostakin nuoruudenvuosina luetusta kertomuksesta". Mikäli tuo nuoruuden kertomus on ollut Robinson Crusoe, romaani tarjosi tähän mallin. Defoe käyttää tätä draamallista merkitsemistapaa lyhyessä kohtauksessa, jossa Robinson ja Perjantai keskustelevat Perjantain kansan sotamenestyksestä.

On hiukan merkillistä, ettei Kivi-tutkimus ole kiinnittänyt huomiota Defoen romaanin ja Seitsemän veljeksen yhtäläisyyksiin, koska vähäisemmistäkin alluusioista on tehty tutkielmia. Lauri Viljanen sanoo Suomen kirjallisuuden Aleksis Kivi -artikkelissaan, että "perustavanlaatuinen kysymys on se, kuinka tietoisesti Kivi on tahtonut kuvata veljesten kehitystä metsästäjän- ja kalastajanasteelta maanviljelyksen ja karjatalouden kannalle. Poikamaisen robinsonadin pituuskin kävisi näin ymmärrettäväksi." Tämä voidaan mielestäni ymmärtää niin, että Kivi käytti tietoisesti Robinson Crusoe -romaania esikuvanaan.

Epäilen, että jo 1800-luvun lopussa Robinson Crusoe oli luokiteltu nuoriso- ja lastenkirjallisuudeksi tai sillä oli liian vahva seikkailu- ja viihdekirjallisuuden leima ollakseen vakavasti otettavaa kaunokirjallisuutta. Ehkäpä kirjallisuuspoliittisesti haluttiin löytää ensimmäisen suomenkielisen romaanikirjailijan saamia vaikutteita mieluummin Cervantesin, Holbergin, Shakespearen ja Schillerin teoksista kuin "rosvoromaanista". Muuten ei ole selitettävissä, että tutkimus ei ole nähnyt yhtäläisyyksiä teemoiltaan, osin kerrontatekniikaltaan ja kohtauksiltaan samanlaisten romaanien välillä.